Minä instagramissa @ida1da

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmenesseitsemäs, Mansikka ja Pellavansiemenet

Tänään smoothie, joka on todella hyväksi vatsalle. Tämä juoma toimii erinomaisesti niin aamu- kuin välipalanakin. 

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

Liotin pellavansiemeniä noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Tämän jälkeen valutin vedet tiheätä lävkköä käyttäen. Pellavan siemen ovat todella terveellisiä ja niitä kannattaakin aina silloin tällöin käyttää. Jos on esimerkiksi ummetusta, ne auttavat siihen todella hyvin.

Pellavansiemenet ovat todella miedon makuisia, eivätkä ne maistuneet juuri ollenkaan smoothien joukossa. Tein itselleni juoman ilman banaania. Se oli raikas ja makea. Banaanisen version tein Joonakselle ja Amandalle. Heidän mielestään smoothie oli hyvää, mutta banaani maistui siinä todella paljon, ehkä vähän liikaa, sillä se peitti alleen muut maut.


Terkuin Ida
<3

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmeneskuudes, Mandariini & Papaija

 Heips! Tämän viikon pitäisi olla vähän rauhallisempi, joten ajattelin tehdä smoothieita useamman näin pääsiäisen kunniaksi. Ehkä joku näistä juomista olisi sellainen, joka voisi olla terveellisempi jälkiruoka vaihtoehto juhlapöytään. 

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

Tämä smoothie onkin aivan loistava juoma näin pääsiäisenä, ainakin värinsä puolesta, mutta miksi ei makunsakkin. Tähän ihanaan juomaan tuli papaijaa joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Se oli kaupassa todella hassun näköinen, pieni ja ruttuinen hedelmä. Sisältä se kuitenkin oli kauniin oranssi ja täynnä isoja siemeniä. Poistin hedelmästä siemenet ja laitoin blenderiin. Mandariinit puristin käsin sitruspusertimella. Yhdistin kaikki ainekset ja blendasin tasaiseksi kauniiksi oranssiksi juomaksi. Koska juoma oli lämmintä, sekoitin joukkoon jääpaloja. 

Halusin heti laittaa ihanan herkkujuoman Amanda uusiin synttärilahjaksi saatuihin laseihin. Taas sen näkee miten paljon lasi vaikuttaa juoman ulkonäköön. Eikö näytäkkin ihan jälkiruoalta? :) Terveellistä, mutta hyvää. Mikä sen parempaa.



Terkuin Ida
<3

torstai 26. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmenesviides, Suklaa & Chili

Tällä kertaa vuorossa herkkusmoothie. :)

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik
Tämä juoma oli todella herkullista, mutta aikaa valmistukseen kannattaa varata, sillä maitoseoksen tulee jäähtyä tarpeeksi kauan. Pakkaseen tai jääkaappiinhan ei saisi mitään kuumaa laittaa, joten jos parvekkeella on kylmä niin sinne jäähtymään tai sitten ensiksi jäähdyttelee huoneenlämmössä hetken aikaa ja sitten vasta pakkaseen tai jääkaappiin kylmenemään.

Chiliä laitoin noin 1/4 kokoisen palan tuoreesta chilistä. Siivilöin chilit pois nesteestä, ennen kuin laitoin nesteen muiden ainesten joukkoon. Meidän mielestä juomasta tuli liian pliisun makuista ja chiliä olisi saanut olla reilusti enemmän. Muuten juoma oli makeaa ja herkullista. :) Chilin ja suklaan yhdistäminen toimii mielestäni todella hyvin. Kannnattaa kokeilla!


 Terkuin Ida
<3


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Suklaiset prinsessamuffinit

Ajattelin, että kirjottelen teille tästä edespäin myös sellaisia reseptejä joista olen itse paljon pitänyt.
Viime lauantaina smoothie-kakun lisäksi tein suklaisia muffineja. Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä ja jouduin muffinit tekemään kahteen otteeseen, sillä jo muffinien ollessa uunissa löysin jauhoista matoja. En enää kerennyt tällä ohjeella uusia tekemään, joten toisen satsin jouduin valmistamaan Sunnuntain suklaanmakuisesta Kakku- ja Muffinssimix jauhepussista. Tämä ihmepussi pelasti meidän päivän täydellisesti. Pussin tietoja löytyy täältä: http://www.raisionkeittokirja.fi/raision-tuotteet/leivontamixit/sunnuntai-suklaanmakuinen-kakku-ja-muffinssimix?reid=6411200103530.

Tämän toisen satsin tosiaan valmistin tästä valmis jauheseoksesta, johon piti lisätä hieman vettä ja öljyä, mutta minä käytin voisulaa. Tämän pussin sisällöllä valmistui todella nopeasKi ja näppärästi uudet muffinit. Jos leipominen ei ole se omin juttu kannattaa tällaisia todellakin hyödyntää. Maussa ei huomaa mitään eroa.
Koristelin muffinit tällaisella ohjeella:

110 g huoneenlämpöistä voita
3 1/4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa (käytin täysmaitoa)
muutama tippa sinistä elintarvike väriä
pieniä sokerisydämiä

Vatkaa voi kuohkeaksi ja vaaleaksi. Sekoita vähän kerrallaan tomusokeri voin joukkoon. Lisää maito ja elintarvikeväri. Sekoita noin kaksi minuuttia. Laita kreemi pursotinpussiin nuolijalla.
Pursota mieleinen kuvio muffinsien päälle ja ripottelle vielä sokerisydämet koristeeksi.
Säilytä jääkaapissa.



Terkuin Ida
<3

Seitsemäskymmenesneljäs, Mustikka & Meloni

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik
@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

Heips smoothaajat!
Olen onnea täynnä, kun löysin s-marketistamme puolikkaita hunajameloneeja. Ei tartte enää ostaa kokonaisia, jee! :) Muuntelin tätä smoothieta sen verran, että pistin kaikki ainekset blenderiin, mutta sekoitin joukkoon noin 3-4 desilitraa maustamatonta jogurttia. Näin sain tästä smoothiesta ihanan välipalan. 

Tämä oli super hyvää. Jätin hunajan pois, koska mielestäni hunajameloni toi juomaan tarpeeksi makeutta. Namskis. Ja hyvin piti nälkää. :)


Terkuin Ida
<3

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmeneskolmas, Frozen Raspberry Daiquiri

Heips!
Huomasin, että en ole muistanut yhtä drinkkiä tänne postata, vaikka sen tein jo kohta parisen viikoa sitten.

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

 Tämä on todella helppo ja nopea drinkki. Kaikki ainekset blenderiin ja sekasin. Siinä se! Laitoin jäitä todella paljon, näin juomasta sain kuohkean, vaikka jäämurskaa meillä ei ollut. Alkosta en löytänyt Bacardi Razzia, joten korvasin sen Bacardi Superiorilla.


Maku tässä oli hapokassa, koska unohdin laittaa tähän makeutta. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, sillä jokainen meistä piti hapokkuudesta. Itse en näissä drinkeissä tuosta siirapin mausta edes ole pitänyt, joten jos makeutta tähän olisin laittanut, olisin pistänyt sokeria tai hunajaa. Alkoholi maistui tässä aika paljon, mutta pidimme kaikki tuosta Bacardin mausta. 

Mielestäni tästä tuli todella kaunis ja voisin tehdä tämän uudestaan.

Terkuin Ida
<3


torstai 19. maaliskuuta 2015

Smoothie-kakku

Tänään ensimmäinen postaus mikä ei liity smoothiehaasteeseeni ollenkaan. Olen pitkään jo halunnut koittaa smoothie-kakkua, mutta tilaisuutta sen tekemiseen ei vain ole jostain syystä tullut. Nyt kuitenkin lauantaina meille tuli sukulaisia kylään ja heti halusin tätä koittaa. Ohjeen sain pikkusiskoni ystävältä Jenniltä, mutta alkuperäinen ohje löytyy videoineen täältä: http://www.kinuskikissa.fi/smoothie-kakku/.

Tässä kuitenkin ohje:

Pohja:
150 g digestivekeksejä
1 prk (125 g) vauvojen hedelmäsosetta
Smoothie-täyte:
8 liivatelehteä
750 g mansikoita
3 banaania
1 prk (165 ml) kookoskermaa
¾ dl SteviaSokeria
1 tl kardemummaa
½ dl sitruunamehua
Pinnalle:
2 kiiviä
200 g mansikoita
viipaloituja persikoita
sitruunamelissaa


Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sivele reunoille öljyä – näin kakku irtoaa siistimmin.
Hienonna digestivet tehosekoittimella. Sekoita keksimurskan joukkoon hedelmäsose. Painele seos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Jos käytät pakastemansikoita, anna mansikoiden sulaa, valuttaa ei tarvitse. Soseuta mansikat ja banaanit blenderillä tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kookoskerma, SteviaSokeri ja kardemumma.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Pyöräytä liivatemehu sekaisin muiden ainesten kanssa.
Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Kuori kiivit ja poista mansikoiden kannat. Leikkaa kiivit ja mansikat ohuiksi siivuiksi. Asettele kakun päälle yhdessä persikkaviipaleiden kanssa. Viimeistele koristelu sitruunamelissan lehdillä.
Tämän kakun valmistamiseen minulta meni noin 10 minuutin verran, tietenkin hyytymiseen sitten noin vuorokausi. Tein tämän täysin reseptin mukaisesti. Itse en tätä uskaltanut maistaa, sillä tähän tuli banaania. Monet kuitenkin tämän makua kehui todella paljon. Mielestäni koostumuksesta tuli kuitenkin hieman liian löysä ja paloja oli vaikea kakusta ottaa. Kaunis se kuitenkin oli, kiitos Amandan joka tämän koristeli.

Tämmöinen ihanuus siitä tuli <3 Jos haluaa tarjota jotain hieman terveellisempää kakkua kannattaa tällaista koittaa. Marjoina ja hedelminähän tässä voi käyttää mitä tahansa.
Terkuin Ida
<3


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmenestoinen, Acai & Mansikka

Postailen tässä nyt viime viikonlopun smoothieita ja tekeleitä. :)
 
Olen tähän smoothiehaasteen loppuun tietenkin jättänyt kaikki erikoisemmat smoothiet ja nyt vuorossa minulle uusi tuttavuus acai-jauhe pääsi testaukseen.
 
@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik
 
@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik
 
Acai-jauhe on taas yksi niistä raaka-aineista jota en ole koskaan ennen käyttänyt. Etsin sitä monesta kaupasta, mutta en millään meinannut löytää sitä. Loppujen lopuksi löysin sitä Myyrmannin ostoskeskuksen Life-liikkeestä. Hintaa tällä pienellä viidenkymmenen gramman pussilla oli melkein 13 euroa! Mutta hyviä terveysvaikutuksiahan sillä on vaikka ja kuinka. Makukin on todella hyvä. Sitä on todella vaikea vain kuvailla, koska se ei maistu miltään tutulta. Smoothieen se antoi hieman sellaisen kitkerän maun. Suosittelen koittamaan. Kuulemma halvemmalla sitä saa, kun tilaa sen netistä.
 
Muokkasin ohjetta ruokaisammaksi laittamalla siihen noin 1 dl maustamatonta ja rasvatonta jogurttia ja 1 dl rasvatonta piimää. Näin juomasta tuli todella täyttävä iltapala. Acai-jauhe sai tavallisesta juomasta hieman erikoisemman ja mukavan hapokkaan makuisen. :)
 
.
Seuraavalla kerralla kerron elämäni ensimmäisestä smoothiekakusta!
 
Terkuin Ida
<3 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmenesensimmäinen, Mustaherukka & Rahka

Tein tänään välipalaa, kun äiti tuli meillä käymään. Halusin tehdä jotain vähän täyttävämpää ja siksi valitsin tämän smoothien.

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik


@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

En halunnut käyttää tähän kaupan valmiita vaniljarahkoja, joten käytin rasvatonta ja maustamatonta rahkaa. Täytyy muistaa, että valmiiksi maustetut rahkat sisältävät useimmiten lisättyä sokeria. Näin sain tästä terveellisemmän version.Vaniljan maun lisäsin niin, että kiehautin noin yhden desin verran rasvatontamaitoa mikrossa ja lisäsin siihen yhden vaniljatangon. Näin smoothieen tuli luonnollinen vaniljan maku ilman sokeria.

Tämä smoothie oli todella kiva ja helppo välipala. Vaikka juoma oli todella hapokasta, ei se silti kaivannut ollenkaan lisättyä sokeria. Tästä määrästä riitti oikein hyvin neljään pieneen lasilliseen.



Tällaista tänään. :)

Terkuin Ida
<3

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Seitsemäskymmenes, Vesimeloni, Vadelma & Minttu

Heips!
Miten tämä elämä on oikein näin kiireistä, että muutaman smoothien päivittely on jo ylitsepääsemättömän vaikeaa. No onneksi nyt kerkeen pikaisen ja lyhyen postauksen tekemään. 

Käytiin Joonaksen kanssa Jumbossa ja sinne on tullut tällanen ihana Jungle Juice Bar. Nappasin heti siitä mukaani pienen Crazy Frog nimisen smoothien. Se sisälsi kiiviä, mangoa, päärynää, limeä, minttua, omenamehua ja jäitä. Se tehtiin siinä paikan päällä juuri sillä hetkellä kun tilasin sen ja kaikki oli tuoreita raaka-aineita. Namskis! Suosittelen. Tässä vielä linkki jos haluaa käydä tutustumassa Jungle Juice Barin sivuihin: http://www.junglejuicebar.fi/



Tässä ohjeet minun tekemään smoothieen:

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

Mehustin ensiksi kaikki raaka-aineet, mutta täysin turhaan sillä jouduin kaapimaan kaikki mehustimen läpimenneet kuivataineet takaisin blenderiin ja joka tapauksessa blendaamaan kaikki ainekset sekaisin sellaisenaan. Kun vadelma meni mehusteminen läpi, siitä tuli mehua noin puolen desin verran ja koko muu vadelma olisi mennyt hukkaan. En siis suosittele tässä smoothiessa käyttämään mehustinta.

Tämä oli täydellisen makuista ja koostumuskaan ei ollut yhtään hullumpi. Kaikki maut tulivat tasapainoisesti esille. Minttua laitoin hiukan enemmän kuin ohjeessa ja se kannatti, sillä nyt se maistui ihanasti läpi. Kesä tuli niin hyvin tästä mieleen. <3

Tällaisia smoothieita tekee vaan todella harvoin sillä näiden raaka-aineet ovat aika kalliita. Tämäkin pienehkö vesimeloni maksoi melkein seitsemän euroa. Mutta välillä on kivaa herkutella ja tehdä ihanista raaka-aineista juomia. :)


Terkuin Ida
<3

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kuudeskymmenesyhdeksäs, Mandariini & Mango

Tänään tarjolla jotain todella keväistä, niin kuin ilmakin oli tänään!
Oma koneeni on huollossa, joten joudun blogia päivittelemään Amandan koneelta. Saa nähdä mitä tästä tulee kun kone on eri ja olen jo valmiiksi aivan käsi sähkövempaimien kanssa. :D
 

 @ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

 @ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik
 
Valmistin juoman ohjeen mukaan eli mehustin mandariinit ensiksi. Suosittelen mandariinit mehustamaan, sillä kokemuksesta voin sanoa, jos sitrushedelmät suoraan sekoittaa blenderillä tulee koostumuksesta ällöttävä. Hedelmälihan ympärillä olevat kalvot jäävät juomaan ärsyttävinä suikaleina ja se ei tunnu suussa kivalta. Tämän jälkeen lisäsin kuoritun mangon (käytin tuoretta mangoa) ja mandariinimehun blenderiin. Lisäsin joukkoon limemehun. Sekoitin tasaiseksi.
 
Kaadoin koko juoman kolmen lasin pohjalle. Päälle laitoin muutaman jääpalan ja kaadoin päälle maustamatonta kivennäisvettä. En sekoittanut tässä vaiheessa juomaa enää ollenkaan.
 
Juoma oli todella hyvää. Se oli keväistä ja raikasta. Mieleen tuli hiukan makuvissy, mutta tämä oli kuitenkin paljon raikkaampaa ja hedelmäisempää. Pidimme tästä todella paljon ja suosittelen tätä esimerkiksi alkoholittomana alkudrinkkinä. Namskis!
 
 
Jätän tällä viikolla ravintosisältötaulukot suosiolla pois, koska en niitä tällä koneella osaa tehdä. :D
 
Hyvää ja aurinkoisen pirteää viikkoa kaikille!
 
Terkuin Ida
<3


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kuudeskymmeneskahdeksas, Greippi & Mansikka

Hyvää naistenpäivää ihanat supernaiset <3

Tänään naisille suunnattu kirpsakka herkkujuoma, joka on kuitenkin todella terveellinen. Verigreipissä on paljon vitamiineja ja sitä suositellaankin syötäväksi, jos on kipeänä.

 @ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

 @ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

En laittanut juoman sekaan ollenkaan hunajaa, sillä halusin pitää tämän todella terveellisenä. Laitoin kaikki muut ainekset blenderiin ja sekoitin tasaiseksi. Mielestäni greippi olisi kannattanut mehustaa ensiksi, sillä nyt juomaan jäi pieniä liuskoja greipistä, jotka eivät olleet kovin kivoja suussa. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja jos kirpeästä tykkää tämä ei kaipaa ollenkaan hunajaa. Vaikka verigreippi on todella voimakas maultaan, ei se tässä kuitenkaan mansikan makua peittänyt liikaa. Mansikka toi tarvittavan makeuden greipin rinnalle.

Helppo ja terveellinen juoma vaikka aamupalamehuksi. :)

 Ravintosisällöt:

Elintarvike
Paino / g
Energia / kcal
Hiilihydraatit
Imeytyvät / g
Rasva / g
Proteiini / g
Verigreippi
750
272,17
51,68
1,05
5,77
Mansikka
250
116,33
21
0,5
1,25
Yhteensä
1000
388,5
72,68
1,55
7,02

Ja jos lisää hunajaa tässä hunajan ravintosisällöt:

Hunaja
2 tl/ 13 g
42,94
10,50
0
0,07
 
Terkuin Ida
<3