Minä instagramissa @ida1da

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kahdeskymmeneskahdeksas, Mango & Passionhedelmä

Nyt tarvitaan piristystä ja äkkiä, että tämä kamala kaamosflunssa lähtee pois nopeasti. Joten tein oikean vitamiinipommin. En taida osata lukea, sillä puristin joukkoon kolme appelsiinia vaikka ohjeessa ei niitä lue. No eipä se mitään. Laitoinkin sitten vain noin yhden mangon ja toisen mangon tilalle appelsiinit ja hyvin toimi. En osaa kunnolla arvioida paljon mangoa laitoin, sillä käytin pakastettua mangoa yhden pussillisen verran eli 300g.
 
@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik

@ Smoothiet, Makua, vitamiineja ja virkeyttä
Eliq Maranik


Ohjeessa sanotaan, että passioninsiemenet voi siivilöidä jos haluaa, mutta itse ne jätin joukkoo (laiskuus), mutta ehkä tämä olisi ollut rakenteeltaan mukavampaa juoda jos siemeniä ei olisi ollut mukana. Ensi kerralla ilman. Maku oli kyllä todella hyvä. En kaivannut yhtään enempää mangoa ja appelsiinikin sopi loistavasti joukkoon, onneksi näin että välillä mokasta on jotain hyötyä. Piristävä ja herkullisen makea ja hapokas oikeassa suhteessa. Voisin kuvitella että tämä olisi täydellinen myös drinkkinä, pitää joskus kokeilla. :)
 

 
Mielestäni siemenet tuovat jotain hassua piristystä smoothien ulkonäköön.
Terkuin Ida

2 kommenttia: